Jätkäsaarta suunnitellaan meluhaittoja ehkäisten

Akukon Oy on ollut Jätkäsaaren asumisviihtyisyyden asialla pitkään. Alueen ympäristömelun selvityksiä ja melunhallinnan suunnittelua on tehty kaavoitusta varten lähes tauotta jo vuodesta 2000 alkaen.

Jätkäsaaresta tulee Helsingin uusi merellinen asuinalue. Sen ilme on kantakaupunkimainen, mutta siellä ovat läsnä myös sekä satama että avomeri.

Jätkäsaaren Länsisataman melulähteitä ovat laivat sekä sataman toiminta ja liikenne. Sataman melua kantautuu lähimpiin asuinkortteleihin. Sataman laituripaikat ovat lähimmillään noin 80 metrin etäisyydellä asuintaloista. Uuden Terminaali 2:n luona etäisyys tuleviin asuinkortteleihin on noin 200 metriä.

Alueen melusuunnittelulla ja meluhaittojen ehkäisyllä on kaksi puolta: ulkomelu oleskelualueilla ja parvekkeilla sekä sisämelu asunnoissa. Suunnittelu perustuu ympäristömelun ohjearvoihin sekä ulkotiloissa että asunnoissa. Jotta ulkomelun ohjearvot saavutettaisiin, asuinkortteleiden sijaintia ja asuinrakennusten massoittelua tarkastellaan melun leviämismallinnuksen avulla.

Äänieristys mitoitetaan rakennuslupavaiheessa

Sisällä asuintiloissa esiintyvän melun ohjearvojen saavuttamiseksi lasketaan aluksi mallintamalla asuintalojen julkisivuille kohdistuva melu. Seuraavaksi talojen julkisivuille asetetaan äänieristyksen kaavavaatimus, ulkomelun tason ja sisämelun ohjearvon erotuksena. Rakennusten ulkovaipan äänieristys mitoitetaan huolellisesti rakennuslupavaiheessa.

Tavanomaisesta poikkeavaa ratkaistavaa alueen melu- ja akustiikkasuunnittelulle tuovat sataman erityiset melulähteet sekä niiden joskus epätyypilliset toiminta-ajat ja suuri korkeus.

Keskeinen melulähde on laivan apukone, suuri dieselmoottori, joka tuottaa laivan tarvitseman sähkövoiman. Satamassa yöpyvän laivan apukone käy läpi yön ja sen melu tulee ulos savupiipun nokasta noin 30–40 metrin korkeudessa. Apumoottorin melu on matalaa eli pienitaajuista. Se on häiritsevämpää kuin tavallinen liikennemelu. Niinpä kaavoittaja onkin Akukonin meluselvitysten perusteella katsonut, että joihinkin Jätkäsaaren asuinkortteleiden kriittisimpiin kohtiin ei tule rakentaa sataman suuntaan avautuvia parvekkeita tai sijoittaa ulko-oleskelualueita. Helsingin Satama Oy:n ympäristölupa velvoittaa pysymään melun raja-arvoissa, joten mittauksia on tehtävä myös siitä syystä.

Apuna kehittynyt mallinnustekniikka

Ympäristömelun mallinnustekniikka kehittyy muun tietotekniikan tapaan jatkuvasti.

– Kehitys ilahduttaa akustiikkasuunnittelijaa: yhä laajemmat kokonaisuudet ja tarkemmat yksityiskohdat saadaan lasketuksi luotettavasti. Esimerkiksi raitiovaunu melulähteenä tunnetaan nykyisin hyvin. Tällä on Jätkäsaaressa merkitystä, koska alueella on kolme raitiolinjaa, sanoo Akukonin Liisa Kilpilehto.

Tavallista katuliikennemelua visaisempaa laskettavaa on Jätkäsaaren erityispiirre, laivamelu. Meluun Akukonin akustiikkakonsultti pääsee käsiksi ”saksalaisen insinööritaidon” tuotteella, DataKustik CadnaA -melumallinnusohjelmalla, joka muun ohella sisältää Suomessa käytetyt pohjoismaiset ympäristömelun laskentamallit.

Mallilaskennan tarvitsemia lähtötietoja ovat laskettavan alueen maasto rakennuksineen sekä kunkin melulähteen melupäästö- ja sijaintitiedot.

– Melumallinnuksen tulokset ovat parhaimmillaankin vain yhtä hyviä kuin lähtötiedot, painottaa Liisa Kilpilehto.

Ohjelman lähtötiedoiksi tuodaan mittaamalla saadut melupäästötiedot. Tarkemmin sanottuna mittauksissa tallennetut melusignaalit muokataan numeerisiksi päästötiedoiksi. Niistä lähtien lasketaan ohjelman sisältämillä laskentamalleilla ympäristöön kantautuva melu. Mallinnustulosten perusteella johdetaan kaavaan liitettävät melu- ja äänieristysmääräykset.

Melumittausten konkari

Kaavoitukseen liittyvät asiakirjat mallinnus- ja mittaustuloksineen ovat julkisia. Numeroita, melukarttoja ja -kaavioita saattaa maallikkokin ymmärtää, mutta syvällisesti asian ymmärtää vain toinen akustikko. Piiloon ja ammattisalaisuudeksi silti jää paljon yksityiskohtaista tietoa.

Akukonin meluakustiikan ja laivamelun erityisosaamisen takana on tekniikan tohtori Tapio Lahti, joka on toinen Akukonin perustajista. Hän on melumittausten konkari ja melun leviämisen mallinnuksen pioneeri Suomessa. Nykyisin hän ”jäähdyttelee” omassa yhden miehen toimistossaan TL Akustiikassa, osallistuen kuitenkin edelleen joihinkin Akukonin selvitystöihin.

– Lahti on aikalailla syvällä laivojen melussa. Matkustaja- ja rahtilaivojen melupäästömittauksia on vuosien mittaan kertynyt peräti yli 140.

Kaikki pitää huomioida suunnittelussa ja toteutuksessa

Joulukuussa 2015 hyväksytyn Atlantinkaaren asemakaavan meluselvityksessä Akukon on mallintamalla tarkastellut asuinkortteleihin kohdistuvaa ympäristömelua. Yöllä laivat ovat sisätilojen melun osalta merkittävin melulähde.

Akukonin mallinnuksessa on varauduttu tilanteeseen, jossa kolme laivaa yöpyy lähistön laituripaikoilla. Tällä tarkastelulla pyrittiin saamaan riittävä varmuus erityisesti ulkoseinärakenteiden äänieristyksen mitoituksen pohjaksi.

Valtaosa laivamelusta on luonteeltaan matalaa eli äänispektriltään pienitaajuista. Matalan melun ottaminen äänieristyksessä huomioon vaatii erityistä osaamista. Rakenteet eristävät pienitaajuista melua huonommin kuin tavallisempaa keskitaajuista ympäristömelua.

Laivojen tuottama matala, noin 40–50 hertsin bassotaajuus on äänieristykselle erityisen hankala. Sen tietävät rakenneosien ja äänieristystuotteiden valmistajatkin. Näin pieniä taajuuksia ei rakenteiden selosteissa edes ilmoiteta, koska yleisten mittausohjeiden taajuusalue ei ulotu näin alas.

Asunnon vastattava luvattua tasoa

Laivamelun pienitaajuinen maksimi tekee melusta tavallista häiritsevämpää, ja siksi asuinhuoneissa sovelletaan tiukennettua ohjearvoa.

– Ohjearvon ylittymisen mahdollisesti mukanaan tuomat meluhaitat eivät tietenkään ole toivottavia eivätkä hyväksyttäviä, mutta asialle ei voi jälkikäteen tehdä juuri mitään – kaikki pitää ottaa huomioon suunnittelu- ja rakennusvaiheessa. Ja varmaan voi käydä niin, että hienon merinäköalan ostajalla on myös intoa valittaa, ellei asunto kaikin puolin vastaakaan luvattua tasoa.

Akukonin ominta osaamisalaa on melumittausten ja -selvitysten lisäksi rakenteiden äänieristyksen suunnittelu.

– Vaikea ala, mutta tämä me osataan. Tietoa ja kokemusta on kertynyt jo neljältä vuosikymmeneltä, joten kaikki eri tyypin melupäästöt ja niiden sanelemat torjuntatoimet ovat meillä hyvin hanskassa, toteaa Kilpilehto.

Pinta-ala 100 ha
Tuleva asukasmäärä 21 000
Tulevia työpaikkoja 6 000
Suunnittelijat Liisa Kilpilehto, Tapio Lahti, Benoît Gouatarbès, Timo Markula
Vastuulliset konsultit Tapio Lahti, Benoît Gouatarbès, Timo Markula

Teksti: Jukka Sundholm

Jätkäsaari 01 havainnekuva KSV

Havainnekuva Jätkäsaaren asuinalueesta (KSV / Tietoa Oy).

Jätkäsaari Atlantinkaari kaavaselvitys 2014

3D-otokset esittävät asuintalojen julkisivuille kohdistuvaa satamamelua päivällä (ylempi kuva) ja yöllä (alempi kuva).

Jätkäsaari Baltic Princess

Laivamelu ja asuminen ovat melko hankalasti hallittava yhdistelmä. Akukon on mittauksilla ja mallinnuksilla tuonut kaavoittajan ja rakentajien käytettäväksi ratkaisuissa tarvittavaa tietoa.

Jätkäsaari Saukonpaaden kaavaselvitys 2001

Akukon Oy on pitkään selvittänyt ympäristömelun leviämistä eri osissa Jätkäsaarta.

Jätkäsaari kartalla 2018

Jätkäsaaren rakentamisen vaiheita 2008 - 2025.