Keski-Pasilan kaupunkikeskus

Keski-Pasila kokee tulevina vuosina täydellisen muodonmuutoksen, kun aseman ympäristöön rakentuu kolmen korttelin Tripla-keskus. Triplan eteläpuolelle kohoaa tornitaloalue ja pohjoispuolelle uusi Ratapihakorttelien asuinalue. Akukon on suunnitellut melun ja värähtelyiden torjuntaa alueen kaavoitus- ja rakennushankkeiden alusta saakka.

Kaupunkikeskus Tripla on kolmen korttelin kokonaisuus, johon on tulossa mittava kauppakeskus, elokuvakeskus, hotelli, monitoimisali, pääkonttoritason toimistotiloja, joukkoliikenneterminaali ja asuntoja. Asuntojen osuus on noin viidennes rakennuspinta-alasta. Kaikkiaan uudet korttelit tarjoavat asunnon 3 000 asukkaalle ja työpaikan 15 000 työntekijälle.

Meluntorjunnan näkökulmasta alue on mielenkiintoinen, sillä Pasilaa määrittää vilkas liikenne, jonka määrä tulee kasvamaan alueen kehittämisen myötä entisestään. Alueella on niin tieliikennettä, raideliikennettä kuin raitioliikennettäkin, joista syntyy huomattavat määrät melua. Junat ja raitiovaunut aiheuttavat myös tärinää ja runkomelua ympäristöönsä. Tämä edellyttää erilaisten eristys- ja irrotusratkaisujen suunnittelua ja toteuttamista siltojen, ratojen ja rakennusten rakenteissa.

Akukon laski ympäristömeluselvitysten yhteydessä alueen kohteisiin melukartat. Alue valmistuu vaiheittain, joten melutasot laskettiin ennakoiden tulevaisuuden liikennemääriä.

Akukonin tekninen johtaja Timo Peltonen toteaa, että on olennaista, että meluun ja värähtelyyn liittyvää suunnittelua on päästy tekemään laajasti jo hankkeen kaavoitus- ja hankesuunnitteluvaiheissa. Näin on ollut mahdollista tarkastella suunniteltujen tilojen käyttötarkoitusta ja ohjata suunnittelua melun kannalta.

”Kun selvitetään julkisivuihin kohdistuvat melutasot, nähdään, voiko kohteeseen sijoittaa tälle kohdin esimerkiksi asuntoja. Jos ei, melutaso voi kuitenkin olla sopiva toimistolle tai liiketilalle.”

Akukonin nuorempi konsultti Liisa Kilpi oli päätekijänä alueen laskentamallinnuksessa. Kaavoitusarkkitehti halusi ratapihakorttelien asuinalueelle korkeuseroja yhtenäisen rakennusmassan sijaan. Melumallinnuksen avulla nähtiin, miten rakennusmassoittelu voidaan toteuttaa siten, että saadaan desibelit asumiseen sopivalle tasolle. Samalla selvitettiin, millä edellytyksillä rakennuksiin voidaan sijoittaa viher- ja kattopihoja.

Oman haasteensa melumallinnukselle aiheuttivat alueen eteläosaan suunnitellut pilvenpiirtäjät. Vuonna 2015 Suomen korkeimman tornitalon titteliä pitää Tampereen 26-kerroksinen Hotelli Torni, joten Pasilaan suunnitellut 50-kerroksiset tornitalot ovat ennennäkemättömiä. Jopa 156 metriä korkeat rakennukset eroavat täysin tavallisen kuusikerroksisen kerrostalon toimintaperiaatteista, joten myös melun leviämisen tarkastelussa oli tehtävä aivan uudenlaisia ratkaisuja.

Keski-Pasila uudistuu vaiheittain kymmenen vuoden kuluessa, joten työsarkaa riittää jatkossakin. Triplan kaupunkikeskuksen suunnittelu onkin siirtynyt Akukonin rakennusakustiikkatiimin käsiin.


Tilaaja/rakennuttaja Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto (kaavoituksen yleisselvitykset, Tornitaloalue, Ratapihakorttelit), YIT (Tripla)
Projektien aloitukset ja päivitykset 2004, 2012, 2013, 2014
Projektityyppi Kaavoitus, uudiskohteet
Akukonin tuottamat palvelut Ympäristömeluselvitykset, raideliikenteen tärinä- ja runkomeluselvitykset, rakennusakustinen konsultointi
Akukonin tiimi Vastaava konsultti: Timo Peltonen, Muu tiimi: Liisa Kilpi, Mika Hanski, Benoît Gouatarbès, Timo Markula, Henri Penttinen
Kokonaiskustannukset Pelkästään Triplan osalta noin miljardi euroa

Pasila 1
Pasila 2
Tripla_karuselli_1