Moskovan konservatorio

Moskova, Venäjä

Moskovassa sijatseva Pjotr T¨aikovskin mukaan nimetty konservatorio on yksi maailman suurimmista ja näyttävimmistä musiikkikorkeakouluista. Samalla se on suurenmoinen konserttikeskus, joka koostuu kahdesta pienemmästä ja yhdestä suuresta konserttisalista.

Iso sali, Bolshoi Hall, jonka suunnitteli arkkitehti V. Zagorsky, on yksi maailman parhaista ja arvostetuimmista konserttisaleista nimenomaan täydellisen akustiikkansa, mutta myös koristeellisuutensa ansiosta.

Sali avattiin yleisölle ensimmäisen kerran vuonna 1901, ja se on suunniteltu pääasiassa sinfoniamusiikin tarpeita ajatellen. 1737-paikkainen sali sopii hyvin myös kuoro- ja urkukonserteille. Lisäksi Bolshoi Hall toimii useiden arvostettujen musiikkikilpailujen areenana, esimerkkinä neljän vuoden välein järjestettävä International Tchaikovsky Competition.

Johtava akustikkomme Henrik Möller kertoo, että vuonna 2011 valmistunut ison salin peruskorjaus oli todellinen haaste. "Meille kerrottiin, että peruskorjauksen jälkeen salin akustiikan pitää olla täsmälleen samanlainen kuin mitä se on ollut ennen peruskorjausta. Salissa piti uusia katto- ja seinäpinnat, lattia ja lava sekä istuimet, joten ihan pienestä remontista ei ollut kyse."

Tehtävänämme oli huolehtia salin akustisesta suunnittelusta. Kaikki pinnat ja materiaalit uusittiin, mutta salin sointi ei saanut muuttua. Materiaalien ja kalusteiden valinta, niiden vertailu ja hyväksyminen, muodostivatkin tehtävästä suuren osan.

"Päätimme mitata kaikkien salin pintojen ja mm. istuimien vaimennusominaisuudet ja etsiä uudet pintamateriaalit ja istuimet, jotka vastasivat vaimennusominaisuuksiltaan alkuperäisiä. Yleisöpalautteen ja kriitikoiden mukaan onnistuimme tehtävässä, joka alun perin tuntui mahdottomalta."

Asiantuntijamme

Kohde: Moskovan konservatorio

Moskovan konservatorio

Moskovan konservatorio 08228
Moskovan konservatorio 3959