Wasa Teaterin selkeä akustiikka ei syntynyt sattumalta

Wasa Teatterin teatteritalon peruskunnostus ja laajennus valmistuivat sopivasti talon 100-vuotisjuhliin. Akukonin suunnittelijat olivat mukana remontissa jo vuonna 1996 ja nyt toistamiseen vuonna 2019.

Henrik Möller erottaa ruotsinkielisen ammattiteatterin akustisen suunnittelun työstään kolme pääkohtaa, joihin oli tavallista kiehtovampaa hakea ratkaisua.
– Sali. Sen akustinen geometria muuttui remontissa täysin. Saliin liittyen piti ehkäistä äänten kantautuminen likeisestä ravintolasta näytöspuolelle. Ja sisäpihan uudesta lasiterassista piti tehdä moneen erilaiseen käyttöön sopiva.

Teatterin vaihtelevatyyliseen rakennuskokonaisuuteen kuuluvat talot 1950- ja 1910-luvuilta, lasiaula Glaset, monikerroksinen uudisrakennus ja Magasinet-piharakennus. Tontin pirstaleisuus johtuu marraskuussa 1919 avatun teatterin tuhoutumisesta tulipalossa vuonna 1953.

Simulaatiolla pulmia päin

Henrik Möllerin akustinen suunnittelu pääsi kiinni teatterisalin akustiikkaan simulointiohjelman avulla. Akustikko Möller työsti salin ääntä heijastavia pintoja kahdella eri ohjelmalla, akustiikan simulointiohjelmalla ja graafisen suunnittelun ohjelmalla.

Simuloinneista kävivät tietyt pulmat selvästi ilmi.
– Tuli olemaan haasteellista saada tarpeellinen määrä niin kutsuttuja varhaisia heijastusääniä takaparvekkeelle, sillä olemassa olevat kaarevat betonipalkit estivät pääosan heijastuksista katon kautta. Pystyin kuitenkin esittämään heijastinratkaisun, jolla tilanne saatiin hyväksyttäväksi, kertoo Möller.

Tietokonesimuloinnilla laskettiin viisi saliakustiikan tärkeää parametriä. Ne olivat äänen jälkikaiunta-aika, varhainen jälkikaiunta-aika, puheensiirtoindeksi, voimakkuus ja selkeys. Näillä Möller pystyi määrittämään tulevan peruskorjatun teatterisalin akustiset olosuhteet.

Heijastimien tarkalla sijoittelulla parven akustiikka kuntoon

Kuten edellä mainittu olivat katon kaarevat betonipalkit takaparven hyvää akustiikkaa haittaavia. Jotta ongelma saataisiin ratkaistua, suunniteltiin tarkasti sijoitetut ja suunnatut heijastinlevyt parven sivu- ja takaseinille.
– Näiden reflektoreiden heijastuksia ja asentoja tutkimme sekä akustiikkasimuloinnin että graafisen simuloinnin avulla, tavoitteena paras mahdollinen kattavuus heijastuksille.

Heijastimien tuli olla kevyet mutta samalla jäykät. Saman simuloinnin seurauksena syntyi kymmenkunta muutakin suositusta salin pintojen materiaaleiksi.

30-akselinen robotti

Myös Wasa Teaterin näyttämötekniikka meni kokolailla uusiksi. Sävelet siihen laati Akukonin kanssa yhteistyössä työskentelevä Akumek Oy.

– Tein suunnitelman, jossa vanhat käsikäyttöiset tangot korvattiin moottoroiduilla tankonostimilla. Samassa yhteydessä toteutettiin kaksitoista uutta pistenostinta ja kolme valaisinansasta, kertoo Akumekin Timo Risku.

Valaisinansas on vaijereiden varassa liikkuva ristikkorakenne valonheittimille.

Teatterimekaniikan suunnittelu koski yleisölle näkymättömiä tiloja. Tarkoitus oli helpottaa lavasteiden siirtoa ja varastointia.
– Uuden takanäyttämön, voisi sanoa takavaraston, kattoon sovitin viisi moottoroitua varastotankoa ja lisäksi teatterin verstaalle kaksi ketjunostinta.

Entä teatterissa käytettävät tehokeinot. Miten ne liittyvät teatterimekaniikan ratkaisuihin?
– Näyttämön koko mekaniikkajärjestelmää ohjataan lukuisat efektit mahdollistavalla tietokoneohjauksella. Wasa Teatterin tapauksessa järjestelmä on periaatteessa 30-akselinen robotti.

Hyvin kuuluu

Alueteatterin tekninen päällikkö Mats Antell on tilan muutosten keskellä tyytyväinen. Tuli uusi parvi ja lisää istumapaikkoja, vaikka näyttämön syvyys pieneni.
– Isolla näyttämöllä onnistuimme Akukonin suunnittelutyön ansiosta säilyttämään erinomaisen akustiikan.

Antellin huolet vähenivät yksi kerrallaan.
– Ravintolan sijainti teatterisalin läheisyydessä aiheutti merkittäviä äänieristysvaatimuksia. Tästä ja katon muodon haasteesta huolimatta ravintolammekin akustiikka on todella onnistunut.

Sisäpihan lasiaula Glaset toimii jatkossa entistä monipuolisemmin.
– Sinne onnistuttiin isoista lasi- ja betonipinnoista huolimatta suunnittelulla saamaan niin hyvä akustiikka, että siellä voidaan järjestää myös luentoja ja kokouksia.

Wasa Teaterin peruskorjaus

Akukonin tiimi

Vastuullinen konsultti Henrik Möller
Projektipäällikkö Nella Näveri
Akustiikkasuunnittelija Hassan Al-Ramadani
Akustiikkasuunnittelija Mats Heikkinen
Mekaniikkasuunnittelija Timo Risku (Akumek Oy)

   
Rakennuttaja Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur
Arkkitehtitoimisto Laaja Arkkitehdit Oy
Rakennusaika 14 kuukautta
Valmistuminen Kesäkuu 2019

Teksti: Jukka Sundholm

Wasa Teater 01 Fasad
Wasa Teater 02

Niin kutsuttu teatterin torni näyttämön edessä on täynnä lavastusta palvelevia nostolaitteita, joiden tulee toimia äänettömästi ja täsmällisesti tietokoneohjauksessa. Nostolaitteet eli osan Wasa Teatterin teatterimekaniikkaa suunnitteli Akumekin Timo Risku. Kuva on teatterin peruskorjausrakentamisen ajalta.

Wasa Teater 03

Salin akustisen suunnittelun ja näyttämömekaniikan suunnittelun ansiosta yleisö saa parhaan mahdollisen teatterikokemuksen uudistetussa Wasa Teatterissa.

Wasa Teater 04

Peruskorjaus muutti salin geometriaa tavalla, joka pystyttiin ottamaan hallintaan vain pätevällä akustisella suunnittelulla.

Wasa Teater 05

Wasa Teatterin ravintola auloineen sijaitsee näyttämön välittömässä läheisyydessä. Akustisen suunnittelun keinoin ravintolan toiminnan äänet saatiin eristettyä pois häiritsemästä esityksiä.

Wasa Teater 06

Laaja Arkkitehdit Oy:n havainnekuvassa näkyvät Wasa Teaterin katsomo parvineen, teatterin torni ja takavarasto.